sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Piparipullat

Jos on innokas jouluihminen, kuten allekirjoitan olevani, täytyy aloittaa joulun valmistelu jo hyvissä ajoin! Halusin kokeilla, miten onnistuisi piparin laittaminen pullan päälle - ja hyvinhän tuo onnistui! :-)


Piparipullat
(n. 10-15 kpl koosta riippuen)

Taikina
5 dl maitoa
½ pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna (vapaan kanan tai luomu)
½ rkl kardemummaa
1 tl suolaa
7-11 dl jauhoja
75 g voita sulatettuna
Päälle
½ pkt piparkakkutaikinaa (n. 250 g)
munaa voiteluun

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokerit, muna, kardemumma ja suola. Sekoita jauhot taikinaan muutama desi kerrallaan. Kun taikina alkaa muuttua vaikeammin vaivattavaksi, sekoita jauhot käsin. Vaivaa taikinaa hetki niin, että saat aikaan hyvän sitkon. Lisää voisula ja vaivaa vielä hetki. Anna kohota liinan alla noin 40 min. 
Muotoile taikinasta 10-15 samankokoista pyörylää. Anna kohota liinan alla sen aikaa, kun kaulit piparitaikinan. Jätä taikina noin 1-1½ cm:n paksuiseksi ja ota siitä muotilla yksi pipari jokaista pullaa kohden. Voitele pullat kananmunalla ja painele pipari tiiviisti päälle. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Minun oli pakko kommentoida kun rakastan piparipullia ja niistä sain nimen! :P

    VastaaPoista
  2. Piparipulla: Hih, niimpä näköjään saitkin. :-D Piparipullista tykkään minäkin. ♥

    VastaaPoista