sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Yön yli kohotetut sämpylät

Vähän aikaa sitten tuntui törmäävän jatkuvasti yön yli kohotettavien leipien ohjeisiin. Ajatus on sinänsä aika kätevä: teet vain taikinan valmiiksi jääkaappiin kohoamaan edellisenä iltana ja aamulla onkin uunituoretta leipää tarjolla! :-) Olkoonkin, että vielä vähän hommaa jää vielä sinne aamuun, niin on tämä aika toimiva idea!
 
 Yön yli kohotetut sämpylät
(8-10 kpl)

Taikina
4 dl kädenlämpöistä vettä
1/4 pkt hiivaa
1½ rkl hunajaa
1½ tl suolaa
 3 dl ruisjauhoja
½ ruisrouhetta
5-6 dl vehnäjauhoja
Pinnalle
vettä
siemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää hunaja, suola, ruisjauhot ja -rouhe. Sekoita joukkoon vehnäjauhot desi kerrallaan. Vaivaa kimmoisaksi ja peitä kulho kelmulla. Anna kohota yön yli jääkaapissa.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen ja laita uuniin tyhjä pelti.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla 26x56 cm kokoiseksi suorakaiteeksi. Taita taikina kaksinkerroin pitkältä sivulta ja jaa se noin kymmeneen samankokoiseen osaan.

Voitele vedellä, ripottele pinnalle siemeniä ja anna kohota liinan alla n. 30 min.

Laita uunin pohjalle kuumuutta kestävään astiaan 1 dl kylmää vettä. Paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vegaaniset chili-suklaamuffinit

Olen leiponut vegaanisia leivonnaisia vasta yhden kerran aikaisemmin: tein kikhernepizzaa, joka onnistui yllättävän vaivattomasti. Muutenkin olen kiinnostunut vegaanisesta ruokavaliosta, varsinkin kun olen viime aikoina siihen vähän paremmin perehtynyt. Jotenkin kummallinen myytti liittyy tämän ruokavalion vaikeuteen - vaikka todellisuudessa melkein kaikille eläinperäisille tuotteille löytyy vegaaninen vaihtoehto!
Myös leivonta ilman eläinperäisiä tuotteita on yllättävän helppoa, eikä esimerkiksi muffineiden koostumuksesta huomaa eroa ''normaaleihin'' verrattuna. Tässä olisi sitten sellainen suklaamuffiniohje, joka kelpaa taatusti myös sekasyöjille! ♥
 

Vegaaniset cili-suklaamuffinit
(n. 6 kpl)

Pohja
50 g tummaa suklaata (esim. Pandan)
½ dl (n. 40 g) vegaanista margariinia (esim. Alpro Soya)
2 dl jauhoja
½ dl kaakaojauhetta
½ tl soodaa
½ tl suolaa
1 dl (fariini)sokeria
1 tl vaniljasokeria
 2 dl soijajukurttia (esim. Alpro Soya)
½ chili murskattuna / 1/4 tl chilijauhetta
Kuorrutus
50 g vegaanista margariinia
1 dl tomusokeria
1 dl tummaa suklaata (esim Pandan)

Sulata suklaa ja margariini pinnoitetussa kattilassa.

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita suklaa-margariiniseokseen soijajukurtti, sokerit ja chilimurska (älä laita liikaa!).

Sekoita taikinat. 

Jaa seos vuokiin. Paista uunin keskitasolla, 175 asteessa 20-25 min. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrutus: Vaahdota margariini ja tomusokeri. Sulata suklaa ja lisää hieman jäähtyneenä vaahdon sekaan. Pursota tai levitä muffinien päälle.
 

Valkosipulipatongit

Järkkäsin pienen yllärin töistä palaajille, kun pidin viikolla pari vapaapäivää ja oli kerrankin riittävästi aikaa soheltaa keittiössä. Olin aikaisemmin miettinyt, että miksiköhän ei ole koskaan tullut tehtyä valkosipulipatonkeja, kun se on niin helppoakin? Sitten sattumoisin vielä törmäsin samaan ideaan yhdessä leivontablogissa - joten oli pakko päästä itsekin kokeilemaan! 

Valkosipulipatongit
(kaksi keskikokoista)

1/4 pkt hiivaa
3 dl vettä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 dl täysjyvä-ruisjauhoja
5 dl jauhoja
2 isoa valkosipulinkynttä raastettuna
Pinnalle
1 rkl öljyä
siemeniä

Murenna hiiva lämpimään veteen. Lisää hunaja ja suola.

Sekoita jauhot joukkoon desi kerrallaan. Lisää valkosipulimurska ja vaivaa nopeasti yhtenäiseksi taikinaksi.

Anna kohota vähintään yhden tunnin ajan.

Muotoile taikinasta kaksi patonkia jauhojen ja siementen avulla. Anna kohota vielä 10 minuuttia.

Paista 175 asteessa noin 25-30 min (kunnes pohjaan koputettaessa leipä tuntuu ontolta).

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sämpylät unikonsiemenillä

Joskus sitä vain haluaa leipoa jotain ''nopeaa ja helppoa'', jota ei oikeastaan ajattele sen pahemmin kuvailla tai postailla blogin puolelle. Nämä sämpylät oli tarkoitettu juuri sellaisiksi, kunnes tulin yömyöhällä toisiin ajatuksiin ja kävin napsaisemassa nopeat kuvat blogia varten. Kuvat ovat siis vähän mitä sattuu, mutta kaikesta kohottelusta huolimatta voisin todeta tämän maailman helpoimmaksi ja toimivimmaksi sämpyläohjeeksi! :-)

 

Sämpylät unikonsiemenillä
(n. 6 isoa)

1/4 pkt hiivaa
3 dl vettä
½ dl öljyä
½ tl suolaa
6½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoja + 1 dl jauhottamiseen
½-1 dl unikonsiemeniä

Murusta hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja suola. 
Alusta taikinaan jauhot desi kerrallaan (taikina saa jäädä aika löysäksi!) ja kohota liinan alla vähintään tunti.

Muotoile taikinasta varovaisesti (älä alusta!) kuusi pitkulaista sämpylää jauhojen ja siementen avulla.
Kohota 10-15 min.

Paista uunin keskitasolla 250 asteessa n. 15 min.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Mokkamacaronsit

Olen tehnyt macaronseja nyt kuusi kertaa, joista viimeisellä en enää pelännyt mahdollista katastrofia. Tietysti seurasin ohjeita tarkasti, enkä luistanut mittaamisesta tai siivilöimisestä (jotka ovat avainroolissa, mikäli haluaa varmasti onnistuneen lopputuloksen), mutta muuten otin rennosti. Näistä tulikin ehkä parhaimmat aikaansaannokseni - vaikka tuosta rakenteesta ei ihan täydellisen tasainen tullutkaan! Katosivat muuten silmänräpäyksessä vierailijoiden suihin! :>

 
 
Mokkamacaronsit
(n. 20 kpl koosta riippuen)
 
Kuoret
100 g mantelijauhetta
110 g kananmunan valkuaista (n. 3 kpl)
4 rkl sokeria
200 g tomusokeria
1-2 tippaa mokka-aromia
1 rkl kaakaojauhetta
Täyte
1 dl kuohukermaa
50 g suklaata
2 tippaa mokka-aromia
2 rkl kaakaojauhetta
 
Mittaa aineet tarkasti. Sekoita keskenään tomusokeri sekä mantelijauhe, ja siivilöi ne mahdollisten paakkujen välttämiseksi. Vaahdota valkuaisia niin, että marenki alkaa muodostumaan. Lisää sitten sokeri lusikka kerrallaan ja vatkaa, kunnes marenki on paksua, kiinteää ja kiiltävää.
 
Lisää tässä vaiheessa mokka-aromi.
 
Sekoita manteli-tomusokeriseos ja kaakaojauhe siivilällä marengin joukkoon varovaisesti nuolijalla käännellen.
 
Pursota isolla pyöreäpäisellä tyllalla noin 2 cm halkaisijaltaan olevia kiekkoja. Pidä tyllaa pursottaessa kohtisuorassa paperiin. Kopauta peltiä muutaman kerran pöytään, jotta saat pois mahdolliset ilmakuplat.
Anna leivosten pinnan jähmettyä tunnin ajan. Paista macaronseja 150 asteisen uunin keskitasolla n. 10 min. Anna jäähtyä.
 
Sekoita kattilassa suklaa ja kerma, kuumenna hetki miedolla lämmöllä. Lisää mokka-aromi ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ennen macaronsien täyttämistä.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Toffee-mustikkajäätelö

Mielessä on ollut jo pitkään ajatus jäätelön teosta, mutta olen elätellyt hirmuisia kauhukuvia siitä, kuinka vaikeaa se on ilman jäätelökonetta.. Ajatus ehti jo melkein unohtua, kunnes törmäsin hyvän kuuloiseen - ja ennen kaikkea ilman toistuvaa jäädyttämistä ja vatkaamista toteutettavaan - mustikkajäätelöreseptiin  raspberricupcakesissa. Lopputulos meni uskottavasti ''oikeasta'' jäätelöstä, ja toteutus oli helppoa ja vaivatonta! :-) Tällä reseptillä täytyy varmaan kokeilla joitain muitakin variaatioita.. ♥



 Toffee-mustikkajäätelö
(n. 1-1,5 litraa)

250 g tuoreita tai pakastettuja mustikoita
 puolikkaan sitruunan mehu
 3-4 rkl sokeria (maun mukaan)
2,5 dl vispikermaa
395 g (1 prk) karamelisoitua kondensoitua maitoa
Tarjoilu
kinuskikastiketta

Sekoita pinnoitetussa paistokasarissa (pestyt) mustikat, sitruunamehu ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes mustikat alkavat pehmenemään. Jatka keittämistä 5-10 minuuttia samalla muussaten mustikoita haarukalla. Seoksen paksuuntuessa siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä. Siirrä sitten täytteen teon ajaksi pakastimeen.

Vaahdota kerma suuressa kulhossa ilmavaksi vaahdoksi. Kääntele sekaan kondensoitu maito esimerkiksi nuolijalla. Kaada 1,5 litran vetoiseen vuokaan ja kaada päälle mustikkaseos. Sekoita pitkällä tikulla varovaisesti niin, että vaahto ja mustikat sekoittuvat toisiinsa vain osittain. Pakasta yön yli ja tarjoile esimerkiksi kinuskikastikkeen kanssa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Marenkikuorrutteiset pätkispalat

Tahdoin tehdä jotain Pätkis-suklaasta, joten päädyin kokeilemaan mokkapalan tyylistä pohjaa pätkissattumilla ja suklaisella marenkikuorrutteella.. Osui ilmeisesti ihan nappiin, kun näitä pyydeltiin jo tarjottaviksi muutamiin juhliin! :-) ♥

 

Marenkikuorrutteiset pätkispalat
(pellillinen)

Pohja
150 g voita tai margariinia
3 munaa (vapaan kanan tai luomu)
3 dl sokeria
3 dl jauhoja
1½ tl leivinjauhetta
½ dl kaakaojauhetta
1 prk (n.200 g) vaniljajukurttia
1 pss Pätkiksiä (140 g)
Marenki
80 g tummaa suklaata
3 munanvalkuaista (vapaan kanan tai luomu)
1 dl sokeria
Koristelu
20 g tummaa suklaata
tuoreita vadelmia

Rouhi pätkikset karkeaksi rouheeksi (palat voi jättää aika isoiksi).Sulata voi kattilassa. 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen voisulan ja jukurtin kanssa. Lisää lopuksi pätkispalat.

Levitä leivinpaperoidulle pellille tasaisesti ja paista 175 asteisessa uunissa ensin 15 min, alenna sitten lämpötila 125 asteeseen marenkikuorrutusta varten.

Marenki: sulata suklaa pinnoitetussa kattilassa ja anna jäähtyä hetki. Vaahdota valkuaiset ja ½ dl sokeria jämäkäksi vaahdoksi. Lisää sitten loppu sokeri ja vatkaa, kunnes vaahto on tasaista ja kiiltävää. Lisää suklaa ohuena norona, mutta älä sekoita. 
Ota pohja uunista ja levitä marenki varoen tasaiseksi kerrokseksi. Vedä muutamia pyörteisiä vetoja niin, että suklaa muodostaa kuvioita täytteen pintaan. 
Paista 125 asteessa puoli tuntia ja jätä sen jälkeen piirakka vielä uunin jälkilämpöön, jotta marengista tulee rapeaa.

Koristele sulatetulla suklaalla ja tuoreilla vadelmilla.