sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vegaaniset korvapuustit & chiavanukas

Heippa! Vietettiin ystävien kesken brunssia, jolla juhlistettiin kevään tuloa ja yhtä aurinkoista lauantaita. Brunssi koottiin nyyttärihengessä, eli jokainen vieras sai ottaa osaa tarjoiluihin. Päätin leipoa korvapuusteja, joiden reseptin olen vuosien kuluessa muokannut mieleisekseni. Chiavanukas oli puolestaan uusi kokeilu, josta tykättiin tosi paljon alun ennakkoluulojen jälkeen. :-)
Vegaaniset korvapuustit
(12 kpl)
 
Taikina
2,5 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1 dl sokeria
½ pkt hiivaa
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
6-7 dl jauhoja
100 g maidotonta margariinia sulatettuna
Täyte
maidotonta margariinia sulatettuna
kanelia
sokeria 
kaakaojauhetta
Pinnalle
maidotonta margariinia sulatettuna
vettä
raesokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen kauramaitoon. Lisää sokeri, kardemumma ja suola.
Alusta jauhot taikinaan desi kerrallaan. Taikina saa jäädä hieman löysäksi, sillä silloin pullat ovat mehevämpiä. Lisää lopuksi margariini. Alusta kimmoisaksi. Kohota liinan alla n. 40 min. 
 
Vaivaa ilmakuplat pois jauhotetulla alustalla. Kauli taikina suorakaiteen malliseksi levyksi.  Levitä täytteeksi reilusti kanelia, sokeria, kaakaota ja margariinisulaa. Rullaa levy napakaksi rullaksi.
Leikkaa rulla tasaisiksi paloiksi (10-12 palaa). Asettele palat leivinpaperoidulle pellille. Kohota liinan alla n. 30 min. Paina pullien keskiosa kuopalle pitkittäin peukaloiden avulla. Voitele margariinisulan ja veden sekoituksella. Ripottele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa 10-15 min.
 Chiavanukas
 (n. 10 annosta)

1 tlk (750 g) soijajogurttia
2½-3 dl chiasiemeniä
½ dl kaakaojauhetta
(makeutusta)

Sekoita vanukkaan aineet kulhossa. Lisää tarvittaessa vettä, kunnes seos on tasaista ja melko löysää. Makeuta halutessasi sokerilla tai agavesiirapilla. Peitä kannella tai kelmulla. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Tarjoile esim. marjojen tai hedelmien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti